Itsetuntemuksen merkitys jaksamisessa ja onnistumisessa on tiedetty pitkään. Myös työyhteisön yhtestyön onnistuminen edellyttää riittävää eri työyhteisön jäsenten tuntemusta. Työntekijän persoonan ja myös itsetuntemuksen merkitys työssä kasvaa yleensä mitä vaativammasta ja vaikeammin sijaistettavasta työstä on kyse. Asiantuntija- ja johtotehtävät ovat tyypillisesti sellaisia. Esimiehet ja henkilöt joiden osaaminen on ertyistä ovat avainhenkilöitä, joiden onnistuminen, jaksaminen ja viihtyminen työssään olisi varmistettava. Päämäärän henkilöarviointi on hyvä keino lisätä itsetuntemusta ja löytää toimivia keinoja vahvistaa avainhenkilöiden jaksamista ja motivaatiota työhönsä.
Olemme toteuttaneet erilaisia esimiesvalmennuksia, mutta yhtenä keskeisenä nimittäjänä niissä on itsetuntemuksen avartaminen potentiaalikartoituksen avulla. Tiiminkartoituksissa tavoitteena on itsen lisäksi avartaa tuntemusta tiimin muista tekijöistä yleisellä tasolla ja joskus myös yksilötasolla etukäteen sovituissa rajoissa.
Henkilöstön ja johdon kehittämisen kulmakivemme on henkilöarvioinnissa, jota talon sisäisissä tutkimuksissa voidaan kutsua potentiaalikartoitukseksi. Potentiaalikartoitus palauteprosesseineen voidaan liittää osaksi laajempaa henkilöstön kehittämishanketta, jolloin hyödyt hankkeesta nousevat huomattavasti. Me osaamme Päämäärässä toteuttaa myös hyvin laajoja ja monipuolisia henkilöstön hyvinvointiin liittyviä hankkeita, joissa onnistumista on todistetusti tapahtunut niin hyvinvoinnin lisääntymisen kuin työyhteisöjen yhteistyövalmiuksien osalta. Olemme mm. sparraneet työhyvinvoinnissa yhden kaupungin koko henkilöstöä, N n. 550. Suuriin henkilöstöhankkeisiin voi olla mahdollista saada myös julkista kehittämistukea.
Ota rohkeasti yhteyttä niin keskustellaan mahdollisuuksista!
Laita viestiä psykologitiimi@paamaara.com