Ihmiset ovat yrityksesi tärkein pääoma. Panostamalla ihmisiin panostat yrityksen menestystekijöihin. Psykologinen soveltuvuus turvaa työntekijän työtyytyväisyyttä ja hyvinvointia sekä ruokkii motivaatiota kehittyä työssään ja onnistua sekä antaa yritykselle omaa osaamistaan. Työyhteisö muodostuu yksilöistä ja jokaisella työntekijällä on merkitystä kokonaisuuteen. Soveltuminen tarkoittaa omien henkilökohtaisten vahvuuksien ja työn vaatimusten yhteensopimista siten, että henkilö kokee saavansa koko persoonansa käyttöön ja vastaavasti hän kokee työn vaikeatkin vaatimukset itselle mahdollisuutena oppia ja venyä realistisen kasvun varassa.
Soveltuvuustutkimus, psykologinen henkilöarviointi, tukee työntekijän itsetuntemusta ja antaa eväitä kasvulle ja oppimiselle. Yritykselle se antaa turvaa yhteistyölle, lisää mahdollisuutta vahvistaa koko yrityksessä henkilöstön itetuntemusta ja vuorovaikutusta. Henkilöarviointi antaa mahdollisuuksia tarkastella työn kuvaa ja urapolkua yrityksen sisällä.
Organisaation sisäisten koulutusten valinnoissa tai koulutukseen sisällytettynä ammatillisen kasvun tukena psykologista henkilöarviointia on käytetty erityisesti asinatunoija- ja esimiestasolla sekä vuorovaikutukseen ja henkilökohtaiseen kontaktointiin keskittyvillä aloilla.
Rekrytoinnin yhteydessä henkilöarviointi voi olla laajuudeltaan hyvinkin erilainen. Me Päämäärässä olemme olleet jo pitkään erikoistuneet etenkin SOTE-alan rekrytointeihin yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin erilaisiin asiantuntija ja esimiestehtäviin. Julkiselta sektorilta meille hyvin tuttuja ovat myös seurakuntien päällikkötason rekrytoinnit, kunta-alan johtajien, asiantuntijoiden ja viran haltijoiden rekrytoinnit. Yritysmaailmasta meille tutuiksi ovat tulleet keskisuurten yritysten ja teollisuuden johtajien ja asiantuntijoiden rekrytoinnit etenkin metalliteollisuudessa, autoteollisuudessa ja elintarviketeollisuudessa sekä erikoisaloilla, kuten erilaisten suunnittelutoimistojen, taloushallinnon ja viestinnän sekä mainosalan rekrytoinneissa.
Toteutamme yrityksesi rekrytoinnin psykologiset soveltuvuusarvioinnit joustavalla aikataululla ja tarpeittesi pohjalta sopivan laajuisena. Ota rohkeasti yhteyttä niin keskustellaan teille sopivasta yhtesityöstä!
Laita viestiä psykologitiimi@paamaara.com tai etunimi.sukunimi@paamaara.com