SOTE-ala yhteiskunnan keskiössä monella tavalla:
Laadukkaalla psykologisella soveltuvuustutkimuksella valikoituu alan haasteissa jaksavia sekä viihtyviä ja alalle sitoutuvia hoitajia
Psykologisen soveltuvuustutkimuksen avulla tehdyissä valinnoissa on onnistuminen ollut pitkäaikaisissa seurannoissa hyvin todennettavissa. Tämän vuoksi psykologit ovat huolestuneina seuranneet julkaistuja tutkimuksia ja vallitsevaa pelkästään teoreettisen tiedon omaksumiseen keskittyvää opiskelijavalintamuotia. Tutkimukset ovat osoittaneet, että mikäli työnkuva ja henkilön luonne eivät kohtaa, on todennäköisyys alan vaihdolle suurempi, kuin jos henkilön luonne ja työ ovat yhteneväiset.
Nykypäivän menetelmin psykologisten soveltuvuustutkimusten kautta valikoituneet ja alalle valmistuneet sairaanhoitajat olivat selvästi tyytyväisempiä ammatinvalintaansa, kuin julkisuudessa vuoden sisällä raportoiduissa tutkimuksissa tutkitut hoitajat. Psykologitiimi Päämäärä Oy:n keväällä 2015 Päämäärän soveltuvuustutkimukseen opiskelijavalinnassa osallistuneista ja sairaanhoitajaksi valmistuneista tehdyn seurantatutkimuksen tuloksia lyhyesti:
Psykologisen soveltuvuustutkimuksen kautta alun perin sairaanhoitajakoulutukseen valikoituneista:
- 96,4 % koki olevansa selvästi tyytyväisiä alavalintaansa
- 82,48 % kertoi nauttivansa työstään paljon
- 92,76 % koki soveltuvuutensa hoitoalalle vahvasti
- 25,36 % ei ollut kokenut kertaakaan viimeisen vuoden aikana työperäistä uupumusta ja 46,38 % kertoi kokeneensa sitä vain muutaman kerran. 71,74 % sairaanhoitajista ei ollut kokenut työperäistä uupumusta lainkaan tai vain muutaman kerran.
- Alan vaihtamisen halusta kertoi vain 1,01 %
Toisin sanoen tyytymättömien määrät ovat erittäin pieniä, verrataan niitä sitten minkä tahansa alan tyytyväisyystutkimukseen. Yhtä vakuuttavan myönteisiä olivat työn kuormituksen kokemisen arviointiin liittyvät tulokset. (Tapojärvi, M. & Harju, T, 2015, Soveltuvuustutkimuksella valikoituu alalle sitoutuvia ja alan haasteissa jaksavia ja viihtyviä sairaanhoitajia)
Yksilön työmotivaatiota tarkasteltaessa tyytyväisyys työhön on yhteydessä yksilön vahvuuksien ja työn vaatimusten vastaavuuteen, ja henkilö kokee siksi voimakkaasti olevansa omalla alallaan. Näin työntekijä pääsee toimimaan vahvuuksiensa varassa, mikä vähentää kuormittumista ja lisää objektiivisestikin arvioiden onnistumista työssä. Tällöin henkilön kokonaisvaltainen hyvinvointiennuste näyttää hyvältä ja työuraan sitoutumisennuste pitkältä. Psykologisessa soveltuvuustutkimuksessa alalle valikoituu siellä viihtyviä ja jaksavia ammattilaisia, joiden vaikutus koko työyhteisön hyvinvointiin ja toimintakykyyn sekä koko toimialan tulevaisuuteen on suuri. Ihminen ominaisuuksineen on yleensä pysyvämpi kuin toimenkuva, ja jos alalle valikoituu selvästi erilaisia hoitajia kuin aiemmin, on hyvin aiheellista kysyä, kuinka hyvän hoidon käy. Huonosti voivat ja alalla viihtymättömät ihmiset tuottavat harvoin hyvää laatua ja onnistumistasoa missään työssä.
Hoitajan työ on hyvin ihmisläheistä työtä ja itsestään antava vuorovaikutus on parhaimmillaan henkilön luontainen ominaisuus ja usein jopa suvun yhteinen geneettinen vahvuus. Toiset kehittävät sosiaalisia taitoja kompensoimaan riittävän ihmiskiinnostuksen (luontaisen halun olla vuorovaikutuksessa) puutettaan, mutta etenkin kuormitustilanteissa työn mielekkyys häviää ja henkilö huomaa, ettei sinällään nauti auttamisesta, vaan toimii pikemminkin roolin varassa. Usein ihmisläheisillä aloilla tulee jo muutaman työvuoden jälkeen tuntuma siihen, nauttiiko kontaktista ja erilaisten ihmisten kohtaamisesta ja itsestä antavasta auttamisesta, vai kuormittavatko monenlaiset ihmisten läheiset kontaktit. Eräs jaksava ja tyytyväinen sairaanhoitaja kommentoi onnistunutta alavalintaansa seuraavalla tavalla ”Pidän sairaanhoitajan ammatista sen monipuolisuuden vuoksi ja koska siinä saa olla ihmisiä lähellä. Tarve auttaa on myös suuri.” Mikäli taas vuorovaikutus työssä kuormittaa työntekijää, näkyy se mm. halussa valita asiakkaansa, oman rauhan, oman ajan ja yksinäisyyden tarpeen kasvuna vapaa-ajalla sekä sosiaalisen verkoston kuihtumisena. Monille tämä tilanne tuottaa tyytymättömyyttä jo muutaman vuoden jälkeen, ja osa ymmärtää jo silloin etsiä itselleen sopivampaa ammattia, jossa kontaktin määrä sopii paremmin oman luonteen ns. vuorovaikutuskiintiöön.
Opiskelijavalinnan psykologisella soveltuvuustestauksella pystytään varmistamaan, että alalle valitut myös kokevat olevansa omalla alalla ja jaksavat ja menestyvät siellä pitkälle tulevaisuuteen.
Ilman psykologisia soveltuvuustestauksia opiskelijavalintoja tehneet ammattikorkeakoulut ovat julkaistuista tutkimustuloksista luettuna nähtävästi epäonnistuneet alalla jaksavien ja viihtyvien työntekijöiden varmistamisessa alan työmarkkinoille. Myös hukkakoulutus näyttää siten lisääntynyt. Lyhyen tähtäimen säästöt ja vain opiskelujen suorittamiseen liittyvä lyhyen tähtäimen tavoite eivät tässäkään asiassa ole tuottaneet pitkäntähtäimen onnistumista.
Lisäksi on syytä huomioida, että asiakaspalaute opiskelijavalinnan psykologiseen soveltuvuustutkimukseen osallistuneilta on pääasiassa hyvin myönteistä. Hakijat ovat tyytyväisiä saadessaan varmistusta uravalintaansa siinäkin tilanteessa, ettei soveltuvuutta psykologisesti ole arvioitu valintakokeessa riittäväksi.
Yhteiskunnassamme on tuskin varaa tuottaa ammatillista koulutusta, joka lisää tyytymättömyyttä ja uudelleen koulutushalukkuutta. Yksilön ja yhteiskunnan edunmukaista on kohdentaa ammatilliset koulutusresurssit onnellisia ja jaksavia työuria mahdollistaen. Toivottavasti koulujen rahoituksessa pian korostuu alueellisen työvoiman varmistaminen. Silloin opiskelijavalintaan voi odottaa pitkäntähtäimen viisaita ratkaisuja lyhyen tähtäimen taloushyödyn sijaan ja opiskelijavalinnan merkitys alueellisena kilpailutekijänä realisoituu.