Työhyvinvoinnin kehittämisen uudenlaisena lähtökohtana on työntekijän vahvuuksien, voimavarojen ja työtehtävien yhteensovittaminen. Tavoitteena kehittää ja ylläpitää avointa keskustelukulttuuria ja hyvää yhteistyöilmapiiriä.
Päämäärä tarjoaa sinulle ja työyhteisöllesi mahdollisuuden kestävään työhyvinvoinnin kehittämiseen. Oman jaksamisen ja hyvinvoinnin kehittymisen lisäksi huomaat vaikutukset henkilöstön työssä jaksamisen ja työhön sitoutumisen kasvuna, henkilöstön työnhallinnan ja työtavoitteiden itseohjautuvana kehittämisenä. Päämäärän psykologien työskentelyotteen lähtökohta ovat yksilön vahvuudet ja voimavarat, joita kartoitetaan mm. alussa toimialoittain/ hallintokunnittain toteutettavissa hyvinvointitutkimuksissa. Kaikki toimenpiteet ovat koulutuksellisia ja valmennuksellisia prosesseja, joissa keskitytään yksilön ja työyhteisön vahvuuksien lisäksi työssä jaksamisen ja työstä nauttimisen tekijöiden vahvistamiseen entisestään.
Hoitamattomina uupumisongelmilla on laaja-alaiset vaikutukset, jotka heijastuvat mm. tuottavuuteen, asiakaspalveluun, poissaoloihin ja ennenaikaiseen eläköitymiseen. Kokonaisuudessaan projektissa kehitetään Saarijärven sisäistä henkilöstökulttuuria ja päätavoitteena on kestävän kehityksen henkilöstöstrategian kehittäminen työtekijän vahvuuksien ja työtehtävien yhteensovittamisesta käsin sekä avoimen keskustelukulttuurin ja yhteistyöilmapiirin ylläpitämisen keinoin. Tulokset näkyvät konkreettisesti henkilöstön työssä jaksamisen ja sitoutumisen kasvuna, henkilöstön työnhallinnan ja työtavoitteiden itseohjautuvana kehittämisenä.